Huipputuloksia Seko Mobililla jo 25 vuoden ajan

Pitkä kokemus naudanlihantuotannosta Alavudella

Alavutelaisella Esa Mäkisellä on pitkä kokemus ja vankka osaaminen naudanlihantuotannosta. Vuonna 1990 alkaneen isännyytensä aikana hän on määrätietoisesti kasvattanut 12 lypsylehmän ja 15 lihanaudan kotitilastaan 600-paikkaisen huipputehokkaan naudanlihantuotantoon erikoistuneen maatilayrityksen. Samalla peltopinta-ala on kasvanut 24 ha:sta lähes kymmenkertaiseksi.

Maatilan kasvu: 12 lehmän tilasta 600 naudan lihakarjatilaksi

Tilan pitkäjänteinen kehitystyö on edennyt vaiheittain:

  • 1991 lypsylehmistä luopumisen jälkeen 60 lihanautaa
  • 1996 uuden kasvattamon rakentamisen kautta 100 lihanautaa
  • 2001 ternijuottamon ja loppukasvattamon rakentamisen myötä yhteensä 230 lihanautaa
  • 2012 uuden loppukasvattamon ja 2-osastoisen ternijuottamon valmistumisen jälkeen 110 ternivasikkapaikkaa ja 490 loppukasvatuspaikkaa.

Kaikki laajennukset on tehty keskitetysti samalle piha-alueelle, samoin kuin rehu- ja lantavarastot, koneiden huolto- ja säilytystilat sekä toimisto- ja sosiaalitilat. Tällä keskittämisellä on pyritty tehostamaan päivittäistä työskentelyä minimoimalla turhaa kulkemista. Koko piha-alue on asvaltoitu puhtaanapidon helpottamiseksi.

Siirtyminen seosrehuruokintaan ja ensimmäinen Seko Mobil -seosrehuvaunu

Vuoden 2001 laajennuksen yhteydessä tilalla siirryttiin seosrehuruokintaan. Ensimmäiseksi seosrehuvaunuksi hankittiin 14-kuutioinen kolmipyöräinen ajettava Seko Samurai 4 500/140 Mobil -vaakaruuvivaunu. Ajettavan vaunun etuna nähtiin jo tuolloin mm., että ruokinta ei sido tilan traktorikalustoa samalla tavalla kuin hinattava vaunu. Lisäksi Seko Mobil sopi ketteränä ja helppokäyttöisenä tilan tarpeisiin kuin nenä päähän. Hyvä näkyvyys ja vaakaruuvivaunun tarkkuus rehun jakamisessa molemmin puolin karsinakohtaisesti pääsivät alusta asti oikeuksiinsa.

Tehokas ruokintajärjestelmä 600 naudan lihakarjatilalla

Tuotannon kasvaessa merkittävästi vuonna 2012 tuli ajankohtaiseksi vaihtaa vaunu isompaan. Tuolloin hankittiin käytettynä 17-kuutioinen Seko Samurai 5 600/170 Mobil, joka oli aiemmin palvellut FABA:n sonniasemalla Hollolassa.  Päivittäisten rehumäärien kasvaessa edelleen päädyttiin vuonna 2015 hankkimaan uutena jälleen pykälää suurempi, 20-kuutioinen Seko Samurai 5 600/200 Mobil. Vaunun rakensi Sekon tehtaan toimittamasta perusvaunusta ja Ivecon 140 hv:n teollisuusmoottorista tilan luottomies, huoltoyrittäjä Erkki Markkila Jalasjärveltä.

Uusi Seko Samurai 7 Mobil varmistaa ruokinnan tulevaisuudessa

600-päisen nautakarjan ruokintaan kuluu päivässä noin 2 tuntia. Päivittäin tehdään kaksi noin 7000 kg:n apesatsia koostuen noukinvaunusäilörehusta, vasaramyllyllä jauhetusta kuivasta viljasta, nestemäisestä ohravalkuaisrehusta sekä tilalle räätälöidystä kivennäisestä.  Tarkka ruokinta, eläinten hyvistä olosuhteista ja terveydestä huolehtiminen ovat niitä jokapäiväisiä tinkimättömästi tehtäviä rutiineja, jotka ovat edellytys hyviin tuotantotuloksiin pääsemiseksi.  Mäkisen tila on vuodesta toiseen yltänyt huipputuloksiin niin päiväkasvujen kuin eläinterveydenkin osalta.

 

Naudanlihantuotannossa tilan tärkein kone on seosrehuvaunu. Sen on oltava toimintakunnossa vuoden jokaisena päivänä. Siksi Mäkinen on päättänyt ottaa seuraavan askeleen ruokintakaluston uusimisessa. Uusi 23-kuutioinen Seko Samurai 7 600/230 on juuri hankittu ja odottamassa asennusta 2015 käyttöön otettuun Mobil-runkoon. Luottamus Sekon vaakaruuvivaunuihin ja tyytyväisyys Mobil-konseptiin ovat korkealla. Hersyvällä huumorilla varustetun isännän usko kotimaiseen naudanlihantuotantoon ja oman tilan tulevaisuuteen jatkuu vahvana.